Eläkkeen ja työn yhdistäminen Gainerilla

”Enää muutama vuosi jäljellä” on lause, jonka moni on varmasti kuullut työuransa aikana aamukahvipöydässä. Eläkeikää odottava työkaveri, pomo tai tiiminvetäjä kertoo mielellään lähestyvästä eläkkeelle jäämisestä ja laskee ”tänään jäljellä” päiviä. Eläkkeelle jäätyään moni kuitenkin yllättyy siitä, että työntekoa ja työn tuomia rutiineja onkin ikävä. Samanlaiseen 30-50 tuntiseen viikkoon ei haluta palata, mutta jotain pientä olisi kiva saada arkea rytmittämään. Tällöin eläkeläinen voi harkita osa-aikaista työtä arjen monipuolistajaksi.

 

Eläkeläisten työnteko yleistyy

 

” Työnteko kannattaa eläkeläisenäkin. Jokainen ansaitsemasi euro nimittäin kasvattaa eläkettäsi silloinkin. Vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeellä tekemäsi työ tuo sinulle uutta eläkettä 1,5 prosenttia palkastasi kunnes täytät 68 vuotta.” (Ilmarinen)

Moni on varmasti nähnyt Anne Hathawayn ja Robert De Niron tähdittämän elokuvan The Intern, jossa eläköitynyt pomo pääsee harjoittelijaksi nuoreen start-upiin. Robert De Niron hahmon lailla, monet eläkeläiset jäävät nyt pidempään työurille tai hakevat ihan erilaisia tehtäviä eläkkeellä ollessaan. Gainerillakin työskentelee useita eläkeläisiä, joista osa on liittynyt Gainerlaisiksi muutaman eläkevuoden jälkeen ja osa vanhoista Gainerlaisista on palannut vanhaan pestiinsä eläkkeeltä. Gainerilla työ sopiikin erinomaisesti eläkeläisen arkeen.

 

Eläkeläisen palkkarajoitteet

” Voit työskennellä vanhuuseläkkeellä niin paljon kuin haluat.”(KeVa)

 Eläkeläisen tuloa tai työhön hakeutumista voi joskus rajoittaa pelko tulorajoista. Onkin hyvä perehtyä asiaan etukäteen, erityisesti jos olet esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeellä vanhuuseläkkeen sijaan. Aiheesta löytyy laajasti tietoa verkon eri lähteissä, mutta esimerkiksi Kevalta löydät kattavan selvityksen aiheesta osoitteesta https://www.keva.fi/henkiloasiakkaalle/elakkeensaajalle/tyonteko-elakkeella/#fe234b96.

Gainerilla pystyt työskentelemään myös tienausrajojen puitteissa, koska työntekijä voi vaikuttaa tunteihinsa ja tulojensa määrään. Näin eläkkeellä oleva Gainerlainen voi arvioida tulojaan ja esimerkiksi tehdä enemmän tunteja, jos tulorajat antavat jossain kuussa liikkumavaraa tai vastavuoroisesti rajoittaa työmääräänsä tulojen kolkutellessa rajaviivoja.

Työskentely Gainerilla eläkeläisenä

 Paluu työelämään eläkkeeltä voi jännittää, mutta se on usein aiheetonta. Gainerilla työyhteisö koostuu eri-ikäisistä ihmisistä erilaisilta taustoilta. Nuorimmat Gainerlaiset ovat vielä lukiossa, kun vanhimmat Gainerlaiset ovat lähempänä 70-vuotiaita. Työyhteisölle erilaiset taustat ovat rikkaus ja Gainer arvostaakin erilaisista taustoista tulevia työntekijöitään valtavasti. Gainerilla työn voi sovittaa arkeen ja vuoroja voi tehdä omien rajojen mukaan, jolloin työskentely sulautuu hyvin yhteen muun eläkearjen mukaan. Gainerilla on useita projekteja, joissa työura, kokemus erilaisten ihmisten kanssa toimimisesta ja kyky keskustella esimerkiksi yrityspäättäjien kanssa on suuri etu. Näihin tehtäviin juuri eläkkeellä oleva entinen yrittäjä on loistava tekijä! Eläkeläinen sujahtaakin osaksi Gainerin porukkaa sujuvasti.

Tutustu Gainerin avoimiin työpaikkoihin!
Teamtailor

Urasivu Teamtailorilta